Pika-aituri Reetta Hurske saapui allapäin Hollantiin yleisurheilun EM-hallikisoihin. Apeldoornin EM-kisat ovat hänelle ...
Espoon kaupunki on keskeyttänyt uusille yrittäjille tarkoitetun starttirahan myöntämisen toistaiseksi. Jo myönteisen ...
Lapsen etu ja oikeudet eivät toteudu vaativissa erotilanteissa. Raportti ehdottaa elatusjärjestelmän uudistusta, sovittelun ...
Melusaasteella on tutkitusti kielteisiä vaikutuksia niin mielenterveyteen kuin sydänterveyteenkin. Merkittävän ...
Saksipotkumaalit ovat jalkapallossa harvinaista herkkua. Skorpionipotkuja nähdään tuskin enää lainkaan, mutta meksikolainen ...
Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti torstaina leikkaavansa ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä. Kyseessä on kuudes 0,25 ...
”Tuntuu, että olisi parhaassa kunnossa, mitä olen koskaan ollut. Palauduin myös hyvin kympin kisasta. Eilen oli tosi hyvä olo ...
Ampuja tuomittiin neljäksitoista vuodeksi vankeuteen murhasta, kertoi torstaina Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Se on pisin ...
Markku Kyyrösen hammaskalustoa korjattiin kaksi kertaa onnistumatta. Perässä seurasi kaksi laskua Helsingin kaupungilta.
Sää | Ensi viikolla etelässäkin palataan lähemmäs vuodenajalle tyypillisiä lämpötiloja. Pääkaupunkiseudulla on juuri nyt ...
Apulaisoikeusasiamies on antanut huomautukset Mäntsälän ja Keravan vaalitoimikunnille, jotka toteuttivat laitosäänestyksiä ...
Uusilla palveluilla on vahva eurooppalaisia työllistävä vaikutus. Samalla mainos- ja verotulot ohjautuvat Eurooppaan ja ...